Eeva - About
Eeva Meret on tamperelainen laulaja, jouhikonsoittaja ja lauluntekijä.
Eeva Meretin musiikki on tummaa ja herkkää, intensiivistä ja intohimoista folkia, joka palkitsee sen äärelle pysähtyjän. Meret luo äänimaailmaa jouhikon, kitaran ja luupperin avulla, mutta pääosassa on kuitenkin rikas ääni joka elää herkän hauraasta veretseisauttavaan. Esikois-EP Ihmisen ihoihin julkaistiin lokakuussa 2021.
Eeva Meret -artistinimen takana on Eeva-Maija Vehviläinen, tamperelaistunut kansanmuusikko, laulaja, jouhikonsoittaja, lauluntekijä ja musiikkipedagogi (AMK). Hän on myös valmistunut filosofian maisteriksi pääaineenaan suomen kieli. Vuosina 2018 - 2020 hän toimi Utsjoella musiikin- ja ädinkielenopettajana (Utsjokisuun koulu, Utsjoen saamelaislukio) ja kuoro-ohjaajana (Utsjoen kansalaisopisto) sekä improvisaation opettajana (Sámi Mushikkaakademiija). Samalla hän työsti omaa biisimateriaaliaan kahden muun muusikon kanssa. Neljä kappaletta äänitettiin syksyllä 2019 ja Ihmisen ihoihin -EP julkaistiin lokakuussa 2021.
Joensuun Karelia-ammattikorkeakoulussa (kansanmusiikin k.o.) suoritetuissa musiikkipedagogin opinnoissaan Eeva-Maija perehtyi mm. kansalaulun, säveltämisen ja sovittamisen lisäksi erityisesti ihmisäänen holistisiin mahdollisuuksiin. Hänen opinnäytetyönsä (Kokonaisvaltainen ihmisääni - kurssin toteuttaminen ja osallistujien kokemuksia) tutki ihmisäänen mahdollisuuksia tutkivalle kurssille osallistuvien kokemuksia äänenkäytön kokonaisvaltaisista vaikutuksista. Samaan aikaan Eeva-Maija suoritti intuitiivisen äänellä hoitamisen n. vuoden mittaisen koulutuksen.
Ennen musiikkipedagogin opintojaan Joensuun Karelia-ammattikorkeakoulussa (2013 - 2018) Eeva-Maija toimi ja keikkaili n. kuuden vuoden ajan useissa jyväskyläläisissä kokoonpanoissa: mm. vapaalle improvisaatiolle perustuvassa poikkitaiteellisessa Pähkinäsaaren rauha-kollektiivissa, suomalais-ugrilaisia kansanlauluja esittävässä Hirvi-kansanlauluyhtyeessä ja lisäksi hän oli laulaja-lauluntekijä Vie sinä Leena -folkyhtyeessä.
Keikkailun lisäksi Eeva ohjaa erilaisia ihmisäänen mahdollisuuksia ja improvisaatiota tutkivia työpajoja ja retriittejä ja tarjoaa muita äänipalveluita yksilöille ja ryhmille. Hän on toiminut usein myös säestävänä improvisaatiomuusikkona mm. kontakti-improvisaatiofestivaaleilla.
----
Eeva Meret is a singer songwriter and folk musician located currently in Tampere, Finland. Her music is dark and delicate, flowing and passionate folk, that calls for the listener to stop and feel. Eeva Meret creates soundscapes using guitar, looper and traditional nordic instrument bowed lyre. However the main role is taken by her rich voice that varies from earthy and soft, fragile and intimate to shockingly powerful and mezmerizing.
EP Ihmisen ihoihin (Human skins) was released in October 2021.